Ihan sikana

1.9.2016 klo 14.59 

Lieto-viikolla järjestettiin 70 tapahtumaa 9 päivän aikana. Ehdin itse osallistua hieman yli 10 tapahtumaan. Yksi tapahtuma puhutteli minua erityisesti. Se oli tutustumispäivä maatilalle. Lauantaiaamu avautui aurinkoisena. Tilalla sai vierailla klo 9-17 välillä, aamulypsyn jälkeen ja ennen iltalypsyä. Menin paikalle n. klo 9:15 ja tilan viereinen pelto oli jo täynnä autoja. Päivän järjestelyistä vastasivat alusta loppuun tilan emäntä ja isäntä perheineen. Kävijöitä oli yli 5000. Ajatelkaa, se tarkoittaa tasaisena virtana 625 vierasta tunnissa.

Päivä oli hienosti suunniteltu. Perheet kulkivat uteliaana työkoneelta toiselle. Lapset syöttivät innolla lehmiä, sillä heinäpaali oli tuotu pihattoon ihan sitä varten. Kävijät ihailivat, kuvasivat sekä silittivät vasikoita. Lapsista oli hauskaa katsoa, kun lehmä käväisi harjakoneella kaunistautumassa tai kun vasikka kirmasi karsinassaan keltaisine eu-korvakoruineen.  Ratsastus näytti myös kiinnostavan. Välillä sitten kurvailtiin leikkitraktoreilla, istahdettiin olkipaalille tai jonotettiin oikean traktorin kyytiin ja huristeltiin ihanan vanhan Zetorin sytkyttäessä pitkin peltorataa.

Katselin tätä kaikkea ilahtuneena, sillä siinä päivässä avattiin koko maatalouden tuotantoprosessi: oli eri- ikäisiä eläimiä, työvälineitä, jalostettuja tuotteita, käsitöitä, luomua, marjoja, yhteisöllistä kylätoimintaa jne. Tilan maskotit olivat rehupaaleista tehdyt vaaleanpunaiset siat, jotka toivottivat kaikki vieraat tervetulleiksi. Isännän humoristista käsialaa.

Kysyin talonväeltä, että miten he jaksavat järjestää tällaisen rumban. Tämä oli jo 16. kerta. Molemmat totesivat, että ilo lasten ja aikuisten silmissä voimaannuttaa. Tämä on myös erilainen päivä kaiken kovan arkiaherruksen keskellä. Mietin niitä kymmeniä lomakkeita, joita maanviljelijät tänä päivänä täyttävät. Byrokratian kiemuroita.  Huh! Ajattelin, tässä täytyy olla todellista rakkautta, tässä täytyy olla unelmii – marjapuuroa ja mansikkaa – ihan oikeenlaista kemiaa.

Hyvä lukija, arvaat jo – tykkäsin – sikamageepäivä!

Laila Mäkelä

Toimialajohtaja, sivistyspalvelut

Johdon blogi

Bloggaajat

Laila Mäkelä, sivistysjohtaja

Laila Mäkelä
Toimialajohtaja,sivistyspalvelut

Johanna Mäkinen, terveysvalvonnan johtaja

Johanna Mäkinen
Toimialajohtaja, ympäristöterveyspalvelut

 Esko Poikela, kunnanjohtaja

Esko Poikela
Kunnanjohtaja

Tarja Miikkulainen
Toimialajohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelut

Oili Paavola
Toimialajohtaja, työllistäminen ja yhteispalvelu

Kirjoittajat pohtivat ajankohtaisia aiheita ja teemoja. Mielipiteet ovat bloggaajien omia ajatuksia, eivät kunnan virallisia kannanottoja.

Kommentointi 

Voit kommentoida osaa kirjoituksista.

Julkaisemme viestit, jotka noudattavat hyvää keskustelutapaa. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua, joten kommentit näkyvät viiveellä.

Kommentit julkaistaan tai jätetään julkaisematta sellaisenaan eli moderaattori ei muokkaa viestien sisältöjä.

Viimeisimmät merkinnät

13.11.2017 klo 15.52
23.10.2017 klo 10.12
6.10.2017 klo 9.46

Tagit

adventti ajattelutaidot ammattitaito arvokeskustelu asenne asiakastyytyväisyys demokratia dialogi
digitalisointi
ei ruikuteta Elämänkaariajattelu elämänkokemus energia Globaalit haasteet harrastukset Hector heinäkuu henkilökunta hetki hyvinvointi hyväksyntä
irtipäästäminen itsenäisyys itsepalvelu itämeri johdonmukaisuus jokiranta joulu joulu
julkisoikeus järjestäjäverkko järvet kaavoitus kansalaisopisto kanssakäyminen kasvatuskeskustelu kesä kesäloma kesäteatteri kesätyö kevät hiljaisuus kilpailu kilpailukyky kirjastolaki kokonaiskuntoutus
korkeakoulujen pääsykokeet lukio opetussuunnitelma kunnan rooli kunnanjohtaja kunnantalo kunta kuntajohtaminen kuntalaisten talo kuntarakenne kuntatalous kuntien tehtävät kuntien velvoitteet kustannusten seuranta lama Lape lapset Lean -ajattelu Lieto Lieto-viikko liikunta liikuntalaki luonnon äänet luonto lähiliikuntapaikka maailmantalous maatilapäivä mahdollisuus minä toivon
mittarit muutos myönteiset tunteet negatiivinen vinouma normien purku näkökulma olkivuosi onnellinen onnellisuus opetussuunnitelma opiskelu oppilaskunta oppiminen oppimisen ilo osallisuus otsikko palvelupiste piilokorruptio positiivinen kasvatus positiivinen voima
pääsiäinen rajat
rakenneuudistus rakentaminen risuaita sanomalehtiviikko selviytyminen sisu sosiaali- ja terveyspalvelut sote sote uudistus sote-uudistus sote-uudistut sotiemme_veteraanit suhteellisuus Suomi 100 v. SUP syksy sähköiset oppimisympäristöt sähköiset palvelut sää säännöt tavallinen arki terveys todistus toimintaprosessi toisen asteen koulutus turvaverkot tyky uudistukset Vappu velkaantuminen vertailu vertaisliikuttaja visio Yhteiskuntasopimus yhteispalvelupiste yhteisyys yhteisöllisyys yhteisöllisyys
yleiskaava yrittäminen

Liedon kunta, Kirkkotie 13, 21420 Lieto, PL 24, 21421 Lieto, +358 2 4873 300, kirjaamo(a)lieto.fi