Kesäkuun avajaiset

1.6.2018 klo 8.46 

Tänään on kesäkuun ensimmäinen päivä.  Lämmintä on riittänyt jo monta viikkoa. Nyt ei helle kyllä helli maanviljelijöitä, sillä pellot suorastaan huutavat vettä. Olen pyöräillyt iltaisin ja viikonloppuisin ympäri Lietoa ja tarkkaillut kesän tulemista. Vikkelä on kesän vauhti ollut tähän saakka.

Lapsuudessani kesä alkoi siitä, kun lehmät kirmasivat laitumelle. Viikissä tämä perinteeksi muodostunut yleisötapahtuma oli jo noin kuukausi sitten, 5.5.2018. Ulospääseminen riehaannuttaa täysin nuo maitoa tuottavat, märehtivät, neljämahaiset sorkkaeläimet.  Mummo kertoi joka kesä minulle saman tarinan: laiduntaminen edistää karjan hyvinvointia ja jaloittelu purkaa liikunnan tarvetta pitkän parsitalven jälkeen. Jos kohtelet lehmiä huonosti, ne pelkäävät sinua. Lempeä, rauhallinen kohtelu on paras tae hoitajan ja lehmän suhteelle.

Lehmillä oli usein kasvien nimiä: Apila, Orvokki, Kielo, Lemmikki, Ruusu, Yrtti, Kukka jne. Ptrui Orvokki, ptrui, ptrui. Ja niin Orvokki hölkkäsi kohti mummoa. Jokainen tunnisti nimensä, mutta yksi heistä oli koko kesän aina lauman johtaja. Juha Tapion laulun sanoin: silloin oli hänen vuoronsa loistaa.

Pimeät päivät täyttyivät lopulta valolla.
Tein löytöretkiä lietolaiseen maisemaan.
Otin ensin pieniä neljäsosa-askelia,
Sitten harpoin jo kunnolla.
Lopulta pyöräni kuljetti minua yli kuntarajojen.

Käki kukkuu ja lasten nauru helisee iltaisin.
Pehmeät poutapilvet leijailevat hitaasti.
Lempeä tuuli kieputtelee luonnonkukkakimppuja tien varteen.
Ihailen ajellessani niiden väriloistoa.

Nautitaan sadekuuroistakin.
Sade on pilvistä putoavaa taivaallista maistiaista
– sielujen sanotaan silloin kulkevan vapautuneena.
Tippukoon sade nurmi- ja viljapellolle.
Vapauttakoon sade maanviljelijän huolistaan.

Lauantaina kirmaavat myös
oppilaat ja opettajat kesälaitumelle.
Kohdellaan toisiamme hellästi ja lempeästi.
Ja muistetaan jaloitella kesällä.
Riehaantuakin saa välillä -sopivasti.

Taivaantähystäjälle tulvii aina tähtien valoa.
Sateenkin jälkeen.

Reipasta ja iloista mieltä kohti kesälomaa ja muistathan, että
olet tärkeä juuri sellaisena – nyt on sinun vuorosi  loistaa!

Laila Mäkelä

Toimialajohtaja, sivistyspalvelut

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.
(Näkyy vain palvelun ylläpidolle.)

Johdon blogi

Bloggaajat

Laila Mäkelä, sivistysjohtaja

Laila Mäkelä
Toimialajohtaja,sivistyspalvelut

Johanna Mäkinen, terveysvalvonnan johtaja

Johanna Mäkinen
Toimialajohtaja, ympäristöterveyspalvelut

 Esko Poikela, kunnanjohtaja

Esko Poikela
Kunnanjohtaja

Tarja Miikkulainen
Toimialajohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelut

Oili Paavola
Toimialajohtaja, työllistäminen ja yhteispalvelu

Kirjoittajat pohtivat ajankohtaisia aiheita ja teemoja. Mielipiteet ovat bloggaajien omia ajatuksia, eivät kunnan virallisia kannanottoja.

Kommentointi 

Voit kommentoida osaa kirjoituksista.

Julkaisemme viestit, jotka noudattavat hyvää keskustelutapaa. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua, joten kommentit näkyvät viiveellä.

Kommentit julkaistaan tai jätetään julkaisematta sellaisenaan eli moderaattori ei muokkaa viestien sisältöjä.

Viimeisimmät merkinnät

5.9.2018 klo 13.00
30.7.2018 klo 12.56
1.6.2018 klo 8.46

Tagit

adventti ajattelutaidot ammattitaito arvokeskustelu asenne asiakastyytyväisyys demokratia dialogi
digitalisointi
ei ruikuteta Elämänkaariajattelu elämänkokemus energia Globaalit haasteet harrastukset Hector heinäkuu henkilökunta hetki hymy hyvinvointi hyväksyntä
irtipäästäminen itsenäisyys itsepalvelu itämeri johdonmukaisuus jokiranta joulu joulu
julkisoikeus järjestäjäverkko järvet kaavoitus kansalaisopisto kanssakäyminen kasvatuskeskustelu kesä kesäloma kesäteatteri kesätyö kevät hiljaisuus kilpailu kilpailukyky kirjastolaki kokonaiskuntoutus
korkeakoulujen pääsykokeet lukio opetussuunnitelma kunnan rooli kunnanjohtaja kunnantalo kunta kuntajohtaminen kuntalaisten talo kuntarakenne kuntatalous kuntien tehtävät kuntien velvoitteet kustannusten seuranta lama Lape lapset Lean -ajattelu Lieto Lieto-viikko liikunta liikuntalaki luonnon äänet luonto lähiliikuntapaikka maailmantalous maakunta maatilapäivä mahdollisuus minä toivon
mittarit muutos myönteiset tunteet negatiivinen vinouma normien purku näkökulma Odotusmaailma olkivuosi onnellinen onnellisuus opetussuunnitelma opiskelu oppilaskunta oppiminen oppimisen ilo osallisuus otsikko palvelupiste peruskoulu piilokorruptio positiivinen kasvatus positiivinen voima
pääsiäinen rajat
rakenneuudistus rakentaminen rauhoittuminen
risuaita sanomalehtiviikko selviytyminen sisu sosiaali- ja terveyspalvelut sote sote uudistus sote-uudistus sote-uudistut sotiemme_veteraanit suhteellisuus Suomi 100 v. SUP syksy sähköiset oppimisympäristöt sähköiset palvelut sää säännöt tasa-arvo tavallinen arki terveys todistus toimintaprosessi toisen asteen koulutus toivomuksia
turvaverkot tyky uudistukset Vappu velkaantuminen vertailu vertaisliikuttaja visio vuosi 2018 Yhteiskuntasopimus yhteispalvelupiste yhteisyys yhteisöllisyys yhteisöllisyys
yksinäisyys yleiskaava yrittäminen ystävyys

Liedon kunta, Kirkkotie 13, 21420 Lieto, PL 24, 21421 Lieto, +358 2 4873 300, kirjaamo(a)lieto.fi