Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun

24.9.2014 klo 15.30 

Välillä kirjoittaminen on vaikeaa. Ajatukset eivät vain suostu piirtymään arkille. Niitä joutuu mylläämään ja sanoja makustelemaan. Aloitin yhtenä päivänä kirjoittamaan osallisuudesta. Ei tullut mieleeni kuin hämäriä, katkonaisia  ja irrallisia mietteitä. Olen nimittäin välillä niin läpeensä kyllästynyt sanaan "osallistaminen", että olisihan siinä puuskassa pitänyt jotakin irrota. Piti vielä nukkua pari yötä ja kuunnella miljoonasadetta. Syyssade ropisikin kunnolla kattoon. Ainakin miljoonan pisaran verran.

Meitä kaikkia osallistetaan: valtio osallistaa kyselyin kuntia, kunnat kuntalaisia, ravintolat asiakkaitaan, televisio-ohjelmat katsojiaan, lehdet lukijoitaan. Kiitos osallistumisesta, mielipiteesi on meille merkittävä. No huh. Palaute tulee kuitenkin harvoin. Iltasanomien kyselyistä palautteen näyttää sen sijaan saavan välittömästi: 69 % kyllä 31 % ei, vastaajia 3672, mutta onko kysymys sellainen, että se innostaa vastaamaan vaikka vain huvin vuoksi. Mietin, onko tässä kuitenkin piirtymässä kuva jo demokratian osallisuusilluusiosta - ollaankohan menty jo liian pitkälle osallisuuden ja aktiivisuuden odotuksissa?

Tämän päivän trendi on varmasti selkeä kaikille: opiskele nopeasti ja hyvin, työllisty heti, älä sairastu, älä syrjäydy, ole aktiivinen aikuinen ja huoltaja, vaikuta asuinympäristöösi, tee töitä lasketun eläkeikäsi jälkeenkin, opiskele uusi ammattikin tarvittaessa,  elä työelämän jälkeen aktiivista seniorielämää, ole tietoinen kuluttaja. Bittitaivaaseen annetut vastaukset eivät auta, on ryhdyttävä toimiin, käärittävä hihat ihan itse, otettava vastuuta. Aikalisiäkin tarvitaan eikä niistä pidä säikähtää, vaikka pilliin puhallettaisiin lujaa. Tässä ajassa ei enää kannata elää kuplassa ja kuvitella, että voi vain vaatia etuja itselleen ja nauttia niistä tekemättä mitään. Pitää yrittää ja pitää tehdä voimavarojensa mukaan.

Arvostan yrittämistä.  Suomen Yrittäjätkin voivat muuttaa nimensä Suomen Tekijöiksi ihan huoletta. Se kuvaisi oikein sitä, että mistä on kysymys - yhteiskunnan viemisestä eteenpäin. Se on meidän kaikkien tehtävä.  Rytmittömässä tilassa olemista ei pitäisi kenenkään tavoitella, valmiin ääressä. Se ei ole hyväksi, sillä silloin katoaa kaikki tärkeä. Itsetuntokin. Arkinen aherrus pitää meitä koossa silloinkin, kun valo katoaa horisontista hetkiseksi. Sekin tapahtuu kaikille, kenelle missäkin kohtaa tätä taivallusta.  Mary Anne Radmacheria lainaten: ”Rohkeus ei aina ole suurieleistä. Joskus rohkeutta on se hiljainen ääni, joka päivän päättyessä sanoo... huomenna yritän uudestaan.”


Syksy on saapunut ja nyt on tarjolla spinningiä ja bodypumppia shindon kera. Kukahan keksisi pihamaan haravoinnille, lumenluonnille, halon hakkuulle yhtä komeita nimiä. ”Raketing”, ”Snowcurling” tmv.

Tässä digimaailmassa meille pitää tuoda aina jotakin todellista, sielukasta ja elävää, että jaksamme.

Jäädään nyt ainakin hetkiseksi tanssimaan tähtien kanssa läpi repaleisen lokakuun

Laila Mäkelä
Sivistysjohtaja

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.
(Näkyy vain palvelun ylläpidolle.)

Johdon blogi

Bloggaajat

Laila Mäkelä, sivistysjohtaja

Laila Mäkelä
Toimialajohtaja,sivistyspalvelut

Johanna Mäkinen, terveysvalvonnan johtaja

Johanna Mäkinen
Toimialajohtaja, ympäristöterveyspalvelut

 Esko Poikela, kunnanjohtaja

Esko Poikela
Kunnanjohtaja

Tarja Miikkulainen
Toimialajohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelut

Oili Paavola
Toimialajohtaja, työllistäminen ja yhteispalvelu

Kirjoittajat pohtivat ajankohtaisia aiheita ja teemoja. Mielipiteet ovat bloggaajien omia ajatuksia, eivät kunnan virallisia kannanottoja.

Kommentointi 

Voit kommentoida osaa kirjoituksista.

Julkaisemme viestit, jotka noudattavat hyvää keskustelutapaa. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua, joten kommentit näkyvät viiveellä.

Kommentit julkaistaan tai jätetään julkaisematta sellaisenaan eli moderaattori ei muokkaa viestien sisältöjä.

Viimeisimmät merkinnät

Tagit

adventti ajattelutaidot ammattitaito arvokeskustelu asenne asiakastyytyväisyys demokratia dialogi
digitalisointi
ei ruikuteta Elämänkaariajattelu elämänkokemus energia Globaalit haasteet harrastukset Hector heinäkuu henkilökunta hetki huoli hymy hyvinvointi hyväksyntä
ilo irtipäästäminen itsenäisyys itsepalvelu itämeri johdonmukaisuus jokiranta joulu joulu
juhannus julkisoikeus järjestäjäverkko järvet kaavoitus kansalaisopisto kanssakäyminen kasvatuskeskustelu kesä kesäloma kesäteatteri kesätyö kevät hiljaisuus kilpailu kilpailukyky kirjastolaki kokonaiskuntoutus
kokonaisnäkemys korkeakoulujen pääsykokeet lukio opetussuunnitelma koulu koulukuntoisuus kunnan rooli kunnanjohtaja kunnantalo kunta kuntajohtaminen kuntalaisten talo kuntarakenne kuntatalous kuntien tehtävät kuntien velvoitteet kustannusten seuranta lama Lape lapset lapsuus Lean -ajattelu Lieto Lieto-viikko liikunta liikuntalaki luonnon äänet luonto lähiliikuntapaikka maailmantalous maakunta maatilapäivä mahdollisuus maksuttomuus minä toivon
mittarit muisto muutos myönteiset tunteet negatiivinen vinouma normien purku nuoret näkökulma Odotusmaailma olkivuosi onnellinen onnellisuus opetussuunnitelma opiskelu oppilaskunta oppiminen oppimisen ilo osallisuus otsikko palvelupiste peruskoulu perustarpeet piilokorruptio positiivinen kasvatus positiivinen voima
pääsiäinen rajat
rakenneuudistus rakentaminen rauhoittuminen
risuaita sanomalehtiviikko selviytyminen sisu sosiaali- ja terveyspalvelut sote sote uudistus sote-uudistus sote-uudistut sotiemme_veteraanit suhteellisuus Suomi 100 v. SUP syksy systeeminen ajattelu sähköiset oppimisympäristöt sähköiset palvelut sää säännöstely säännöt tasa-arvo tavallinen arki terveys tietosuoja todistus toimintaprosessi toisen asteen koulutus toivomuksia
tulevaisuuden kunta turvallisuus turvaverkot tyky uudistukset vaalit Vappu velkaantuminen vertailu vertaisliikuttaja visio vuosi 2018 Yhteiskuntasopimus yhteispalvelupiste yhteisyys yhteisöllisyys yhteisöllisyys
yksinäisyys yleiskaava yrittäminen ystävyys