Mennyt vuosikymmen oli erikoinen minunkin mummo-aikajanalla tarkasteltuna: metsäteollisuus kutistui, metalliala ajautui ongelmiin ja Nokiaklusterille kävi niin kuin kävi. Heikkoa maailmantaloutta huudetaan jokaisesta tuutista. Julkisen talouden vaje on mittava ja työttömyys eikun kasvaa. Väestön ikärakennekin aiheuttaa julkiselle taloudelle omat paineensa.
On todellisen arvokeskustelun aika. Minkälaisessa yhteiskunnassa me oikeasti haluamme tulevaisuudessa elää? Kaipaamme yksilön vapautta, talouden toimivuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Perinteisesti Pohjoismaat ovat toteuttaneet näitä arvoja ansiokkaasti. Miten me selviämme nyt näistä haasteista kunnialla?
Hyvinvointivaltiomme turvaverkot ovat laajat - onko meillä varaa kaikkiin turvaverkkoihin? Passivoivatko ne jopa välillä? Toisaalta elämme pidempään ja töissäkin pitäisi jaksaa olla kauemmin. Joka tapauksessa on selväksi tullut se, että julkisrahoitteiset palvelut olisi tuotettava huomattavasti nykyistä edullisemmin. Velkakello näyttää n. 95 Mrd €:n velkataakkaa eli n. 17.500 € jokaista suomalaista kohti. Nelihenkisen perheen valtionvelka on siis n. 70.000 € tällä hetkellä ja velkakellokin käy tasaiseen tahtiin. Sote- ja kuntauudistuksella haetaan epätoivoisesti ratkaisuja. Poukkoillaan vähän sinne ja tänne, mutta ”kuiville pääsemistähän” näillä esityksillä tavoitellaan.
Sanokaa mummon sanoneen, että leikkauksia ja priorisointia joudutaan tekemään vielä pitkään. Jokaisessa kunnassa. Mistä leikataan, kun saavutetuista eduista ei ole helppoa luopua ja uutta tehtävää pukkaa tasaiseen tahtiin kunnille. Toisaalta kaikki tiedämme, että emme voi koko ajan elää yli todellisten varojemme. Jossakin kohti on laitettava piste lupauksillekin.
Maailmantalouden elpyminen on auttanut aiemmin, mutta voiko nyt sen varaan jättäytyä? Mielestäni ei. Euroopan velkakriisikään ei suinkaan ole takanapäin. Luottoluokitustammekin tarkistettiin ja kyllä minä siitä niin litjamaisesti mieleni pahoitin. Ihan aikuisten oikeasti näyttää siltä, että nyt rämmimme aika syvällä suossa, mutta haluan aina uskoa upeaan tulevaisuuteen, koska meillä on takanamme myös loistava menneisyys. Yhteispelillä teimme aikanaan sellaista historiaa, josta meidät suomalaiset tunnetaan. Pieni kansakunta ahersi, kantoi huolta toisistaan ja jälleenrakensi. Teimme silloin mahdottomasta mahdollista. Nyt on koittanut samanlaisen yhteishengen aika, järkevän rakentamisen aika ja kohtuullisen kulutuksen aika. Joukkueena pääsemme kyllä maaliin!
Laila Mäkelä
Sivistysjohtaja