Lampaat saapuvat maisemanhoitotöihin jokirantaan

Julkaistu 3.6.2019 klo 10.29

Perinnemaisemaa hoitamaan Annantuvan ympäristöön jokirantaan saapuu joukko ”kesätyöläisiä”, joiden tehtävänä on pitää laidunalueen kasvillisuus matalana ja maisema avoimena.

Lampaiden kesätyö alkaa kesäkuun alussa ja jatkuu niin pitkään kun laitumella riittää syötävää. Tämän jälkeen lampaat siirretään toiselle laitumelle.

Muistathan, että lampaat pärjäävät laitumen ruoholla ja saavat juomavettä suoraan joesta. On erittäin tärkeää lampaiden hyvinvoinnin kannalta, että lampaita ei ruokita omilla eväillä! Täten eläimet pysyvät terveinä ja alue pysyy puhtaana jyrsijöitä ja lintuja houkuttelevista ruuantähteistä. Eläinten ruokavalioon kuuluu ainoastaan ruohot ja pensaat, puhdas vesi, kivennäinen ja suolakivi. Annathan lampaiden tehdä rauhassa työtään laitumella, jotta ne kokevat olonsa turvalliseksi ja pääsemme ihastelemaan lampaiden työtä myös tulevina vuosina.

Laitumen ympäristössä tulee pitää koirat kytkettyinä ja ehdottomasti poissa laidunalueelta. Lampaita käyvät valvomassa päivittäin nimetyt toimihenkilöt ja muilta ulkopuolisilta on aitaukseen meno kielletty. Alueella on tallentava kameravalvonta. Lisäksi tulee huomioida aitauksessa kulkeva sähkölanka. Mikäli huomaat laidunalueella jotain poikkeavaa, ilmoitathan siitä karjanomistajalle.

Laiduntavat lampaat saapuvat maisemanhoitotöihin Sipilän lammastilalta ja ovat rodultaan suomenlampaita. Suomenlammas on Suomen alkuperäinen lammasrotu. Rotu on luonteeltaan säyseä ja utelias. Väreinä suomenlampailla esiintyy valkoista, ruskeaa ja mustaa. Kaikki jokirantaan saapuvat lampaat ovat uuhia eli naaraslampaita.

Lampaat maisemanhoitotöissä jokirannassa

Lampaita maisemanhoitotöissä jokirannassa. Annathan lampaiden tehdä rauhassa tehtäväänsä laitumella. Kuva: Sipilän Lammastila

Laiduntamisen tavoitteet

Laiduntaminen säilyttää maisemat avoimina ja lisää maiseman monimuotoisuutta. Laiduntamisella on myös tärkeä merkitys luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen kasvien, lintujen, perhosten ja muiden hyönteisten lisääntymisen myötä.  Lisäksi laiduneläimet estävät ravinteiden lisääntymisen laitumella ja rikkovat maanpintaa edistäen samalla maassa olevan siemenpankin siementen itämistä. Laiduntamisen myötä perinnebiotoopeille tyypillinen monipuolinen lajisto pääsee kehittymään.

Hoidon pääasiallisena tavoitteena on arvokkaan kulttuurimaiseman säilyttäminen jokirannassa ja maiseman pitäminen avoimena. Lisäksi hoidon tavoitteena on lisätä perinnebiotoopin lajistollista monimuotoisuutta, elävöittää jokirannan kävelypolun maisemaa ja luoda alueellisesti mielenkiintoinen tutustumiskohde kuntalaisille.

Alueen keskeisen sijainnin puolesta ja osana kuntalaisten virkistysaluetta voidaan laiduntamisen toteuttamisella havainnollistaa hyvin perinneympäristön hoitotoimia ja tarjota elämyksiä kuntalaisille. Aluetta voidaan perinnehoidon myötä käyttää myös läheisten koulujen ja päiväkotien sekä tulevan Annantuvan kotiseutumuseon oppimisympäristönä.

Annantuvan ympäristön historia

Laidunalue on aikoinaan kuulunut Kyöstilän taloon, joka oli yksi Hyvättylän kylän kantatiloista. Vieressä sijaitseva punainen Annantupa on lohkottu Junnilan tilasta. Jokirannalla on pitkä viljely- ja laidunnushistoria, lehmät ja lampaat ovat vielä 1960-luvulla pitäneet rantaniityt avoimina. Talkoolaisia oli mukana lammasaitauksen rakentamisessa - yhteistyössä Liedon museon ja kuntalaisjärjestöjen kanssa alueesta kehitetäänkin monipuolinen museo-, luonto- ja kulttuurialue.

Lisätietoja:

Sipilän Lammastila
p. 044 073 1052
www.sipilanlammastila.nettisivu.org

Liedon kunta
Ympäristöpäällikkö Päivi Paavilainen
p. 040 182 5356
paivi.paavilainen(at)lieto.fi

Liedon kunta
Projektityöntekijä Milla Santalehto
p. 040 356 0857
milla.santalehto(at)lieto.fi