Liedon nuorten teatteripaja Lietolaisia sattumia palkittiin stipendillä valtakunnallisessa Teatris 2019 –tapahtumassa

Julkaistu 27.5.2019 klo 14.31

Valtakunnallinen nuorten teatterifestivaali Nuori Kulttuuri Teatris 2019 oli täynnä iloa ja lämpöä.

Viikonlopun aikana nähtiin 49 monivivahteista esitystä, joista jokaista yhdisti palava halu tehdä teatteria. Ennen kaikkea esitykset liikuttivat. Viikonlopun aikana katsojat saivat kokea koko tunteiden kirjon ilosta suruun ja tuskasta lohdullisuuteen. Monessa esityksessä näkökulma oli vaikuttavan itsetietoinen ja kriittinen nuorten elämää koskettaviin asioihin, kuten omaan identiteettiin sekä yhteiskunnan vaatimuksiin. Toisaalta esityksissä nähtiin myös posketonta ja purevaa huumoria, joka kirvoitti yleisön raikuvaan nauruun.

Teatrikseen osallistui 21 hengen teatterin ammattilaisista koostuva raati, joka auttoi ja kannusti nuoria teatterin tekijöitä eteenpäin. Teatris huipentui sunnuntaina 26.5. Jyväskylässä Päätösgaalaan, jossa jaettiin kunniakirjat ja raatien stipendit Teatriksen osallistujille.

Liedon nuorten teatteripaja esiintyi TEATTERI MIILUssa

Raati: Tuomo Kemppainen, Perttu Leinonen, Metsälintu Pahkinen

”Teatteri Miilun raatia häikäistiin viikonlopun aikana omaperäisyydellä, kauneudella, rumuudella, rohkeudella, herkkyydellä, teatterin keinoja monipuolisesti käyttävällä, humanistisella, älykkäällä ja koskettavalla teatteritaiteella. Ryhmien esiinnostamien teemojen kirjo: vanhemmuus, sukupuoliroolit, rajat, myytit, spiritismi, toiseus, kehollisuus; pysäyttivät “purkan katsomossa” ja pakottivat katsojan pohtimaan ihmisyyden koko kirjoa. Lämmin erityiskiitos pedagogeille ja ohjaajille innostavasta ja mahdollistavasta ilmapiiristä, jossa lasten ja nuorten on helppo loistaa.”

Liedon nuorisotoimen ja etsivän nuorisotyön teatteripaja LIETOLAISIA SATTUMIA  palkittiin 1100 € stipendillä

Raati: Tuomo Kemppainen, Perttu Leinonen, Metsälintu Pahkinen:

”Kiitämme anarkistisesta ja omaperäisestä teatteriteosta. Tämän stipendin annamme ryhmän jatkotyöskentelyyn ja seuraavien tuotantojen valmistamiseen. Haluamme lisää!”

Esityksestä Lietolaisia sattumia Iida Haapanen ja Karoliina Lång

Lietolaisia sattumia -esityksessä lavalla Iida Haapanen ja Karoliina Lång.

Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelveluiden kanssa. Teatris-festarin kanssa vuorottelevat muut Nuori Kulttuuri -tapahtumat jotka ovat Moves (tanssi) ja Sounds (musiikki).

Lisätietoja:
Jussi Hernelahti, nuorisosihteeri
Liedon kunta
050 514 6622
jussi.hernelahti@lieto.fi

https://nuorikulttuuri.fi/