Unelmana löytää harrastus jokaiselle lapselle – Lieto mukana edistämässä lasten liike iltapäiviä

Julkaistu 4.4.2017 klo 11.20

Suomessa tehdään ansiokasta työtä lasten liikunnallisen kerhotoiminnan parissa. Lasten Liike Iltapäivä on liikuntayhteisön, seurojen, koulujen ja yritysten yhteinen ponnistus alakouluikäisten lasten liikunnallisen kerhotoiminnan lisäämiseksi ennen kaikkea iltapäiviin.

Tavoitteeseen pyritään tukemalla olemassa olevaa toimintaa ja luomalla mahdollisuuksia uusien liikuntakerhojen käynnistymiseen. Toiminta on osallistujille ilmaista tai hyvin edullista ja monilajista matalan kynnyksen liikuntaa.

"Haluamme Liedossa omalta osaltamme tehdä parhaamme sen eteen, että jokainen lapsi löytäisi itselleen mieluisan harrastuksen. Useat eri alat kuten taide ja kulttuuri tekevät myös hienoa työtä. Toimijoiden monialaisella yhteistyöllä tavoitteeseen on mahdollista päästä ja monipuolistaa lasten ja nuorten harrastustarjontaa" toteaa Liedon kunnan liikuntasihteeri Helinä Nuutinen.

Tällä hetkellä urheiluseuroista Tarvasjoen Urheilijat ovat aktiivisesti ilmoittautuneet jo mukaan. Seuratoimijat voivat olla mukana myös pienemmällä ohjausmäärällä. Kun mukaan saadaan enemmän seuroja, saadaan ohjaustunteja jaettua. Myös pienikin ohjauspanos lasten liikuttamisessa otetaan ilolla vastaan!

Uutta toimintaa paikallistasolle - Lisää seuroja halutaan vielä mukaan!

"On hienoa olla edistämässä paikallistasolla uutta toimintaa, johon voidaan selvästi osoittaa uusia resursseja. Liedossa on jo muutaman vuoden ajan ollut aktiivisia seuroja, jotka tosissaan haluavat tehdä yhteistyötä koulujen kanssa sekä näin edistää lasten päivittäistä liikkumista osana koulupäivää. Yhä useampia seuratoimijoita halutaan haastaa nyt mukaan"  kommentoi LiikUn kehittämispäällikkö Karita Toivonen.

Haluatko mukaan Lasten Liike -toimintaan Liedossa?
Ota yhteyttä:  helina.nuutinen(a)lieto.fi

Lisätietoja Lasten Liike iltapäivätoiminnasta löydät osoitteesta:

https://www.olympiakomitea.fi/lasten-liike/koululaisten-liikunta/lasten-liike-iltapaivat/