Päivätoiminta

Palvelukeskus Ruska on viihtymiseen ja aktiiviseen sosiaaliseen yhdessäoloon tarkoitettu kokoontumispaikka, jossa voi tavata myös sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisia.

Palvelukeskuksen ruokasalissa voi lounastaa arkisin klo 11 – 13. Kahvila on avoinna klo 8 – 15 osoitteessa Hyvättyläntie 9.

Ryhmätoimintaa Ruskassa

Palvelukeskuksen tiloissa järjestetetään tapahtumia, ryhmätoimintaa, ja tarjotaan tiloja erilaiselle toiminnalle. Järjestäjinä toimivat kunta, seurakunta, yksityiset henkilöt sekä järjestöt, yksin tai yhdessä. Lisätietoja: puh. 050 4652 211.

Ryhmiä ovat esimerkiksi:

Aktiivinen arki

Voit päästä aktiivisen arjen ryhmään, jos sinulla on alkuvaiheessa oleva muistisairaus. Toiminnan tavoitteena on ylläpitää ja aktivoida toimintakykyäsi.

Lisätietoja saat joko ryhmän ohjaajalta puh. 050 5967 993 tai muistikoordinaattorilta puh. 050 4616 456.

Senioripysäkki

Senioripysäkki-keskusteluryhmä kokoontuu Ruskassa viikoittain 15 kertaa ja sitä ohjaa koulutettu ohjaaja. Ryhmässä on mahdollisuus jakaa kokemuksia, tunteita ja ajatuksia vuorovaikutuksessa muiden ryhmäläisten kanssa. Tavoitteena on yksinäisyyden, masennuksen ja ahdistuksen lieventäminen. Senioripysäkin käyneitten jatkoryhmä kokoontuu joka kuukauden viimeinen tiistai. Lisätietoja: ryhmän ohjaaja, puh. 050 4069 903.

Päivätoiminta

Ikäihmisenä voit päästä päivätoimintaan. Päivätoimintaa järjestetään Palvelukeskus Ruskassa.
Päivätoiminnalla aktivoidaan ja tuetaan sinua, jotta pystyisit asumaan kotona.
Muistisairaille ja omaishoidettaville on omat ryhmät. Päivätoiminnan hintaan sisältyy kuljetukset ja ruokailu.

Saat lisätietoja toiminnasta numerosta 050 5967 993.

Liikuntatila ja kuntosali

Palvelukeskuksen liikunta- ja kuntosalissa on tarjolla kuntoutusryhmiä, erityisliikuntaryhmiä sekä järjestöjen ylläpitämiä harrastusryhmiä. Eläkeläisyhdistykset järjestävät esimerkikisi sisäcurlingia ja bocciaa. Kuntosali on varustettu ikäihmisille soveltuvilla välineillä. Lisätietoja: erityisliikunnanohjaaja, puh. 050 5740 906.

Seurakunnan toimintaa ryhmätila Poukamassa

Poukamassa voit pysähtyä, juoda kahvit ystävän seurassa, laulaa ja rukoilla. Vertaistukiryhmiä löytyy vammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja läheisensä menettäneille.

Lisätietoja: diakoniatyöntekijät Outi Haijanen, puh. 050 4058 672, ja Sirkku Ruuskanen, puh. 050 5980 734, ovat tavattavissa palvelukeskus Ruskassa ajanvarauksella.