Liedossa Suomen parasta elinkeinopolitiikkaa

Julkaistu 18.5.2016 klo 16.17

Lieto arvioitiin Suomen parhaaksi keskisuureksi kunnaksi Suomen Yrittäjien valtakunnallisessa Elinkeinopoliittinen mittaristo 2016 -kyselyssä.

Suomen Yrittäjät toteuttaa joka toinen vuosi Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyn, jossa kartoitetaan kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti.

Tänä vuonna kyselyyn vastasi  6347 yrittäjää koko Suomessa ja Varsinais-Suomessa 571 yrittäjää.  Kaikkien kuntien keskiarvo oli 6,7  asteikolla 4 - 10. Liedon kunnan tulos on 8,2. Lieto arvioitiin Suomen parhaaksi keskisuurten kuntien joukosta ja on myös vuoden nousijoiden joukossa. Samalla Lieto on Varsinais-Suomen yrittäjämyönteisin kunta.

Kunnanjohtaja Esko Poikelan mukaan Liedon kunnan elinkeinopolitiikan onnistumisen resepti perustuu ennen kaikkea kolmeen tekijään:

  • jouhevaan, nopeaan ja yritystoiminnan tarpeita ymmärtävään päätöksentekoon
  • hyvään kuuntelevaan ja ratkaisukeskeiseen palveluasenteeseen
  • aitoon vuoropuheluun paikallisten yrittäjien ja yrittäjäyhdistysten kanssa.

Liedossa hyvää elinkeinopolitiikkaa tehdään käytännön teoilla ja hyvällä yhteistyöllä sekä jo Liedossa toimivien ja myös Lietoon tuloaan harkitsevien yrittäjien ja yritysten kanssa.

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2016