Lieto vahvistaa yrityspalveluita – Esitys Kaupunginhallitukselle
Liedon kaupungin tavoitteena on panostaa entistä enemmän kilpailukykyyn ja edistää kaupungin elinvoimaa muun muassa yrityspalveluita vahvistamalla. Kaupunginhallitukselle esitetään 14.10.2026 kokouksessa yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä kaupungin yrityspalveluja koskevan liikkeen luovutuksen valmistelemiseksi eli toimintojen ja henkilöstön siirtämiseksi kaupungilta Liedon Innovaatiokampus Oy:lle.
Neuvotteluiden tavoitteena ei ole vähentää henkilökuntaa, vaan nykyinen yrityspalveluiden henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä. Yhteistoimintaneuvottelut ovat kuitenkin lain mukaan välttämättömät, sillä palveluiden uudelleenjärjestelyn myötä henkilöstö siirtyy toiselle työnantajalle.
Liedon Innovaatiokampus Oy:n ja Liedon kaupungin välisellä sopimuksella on tarkoitus sopia elinkeino- ja elinvoimapalveluista, joita yhtiö tuottaa Liedon kaupungille ja kaupungissa toimiville yrityksille. Samalla sovitaan toimintamalleista, joilla osapuolet vahvistavat yhtiön läsnäoloa kaupungissa, entistä parempia yrityspalveluita sekä Liedon näkyvyyttä seudullisesti ja kansainvälisesti.
Lisätiedot:
Muut artikkelit