Kuntien omistama Tilikunta Oy allekirjoitti aiesopimuksen osakekaupasta Kuntalaskennan kanssa
Varsinais-suomalaisten kuntien omistama talous- ja henkilöstöhallinnon yhtiö Tilikunta Oy on allekirjoittanut aiesopimuksen koko osakekannan kaupasta Administer Groupiin kuuluvan Kuntalaskennan kanssa. Aiesopimus mahdollistaa yrityskauppaa edeltävän huolellisen tarkastuksen tekemisen. Kaupan odotetaan syntyvän vuoden 2026 lopulla.
Asiasta tiedotettiin Tilikunnan henkilöstölle 4.9.2026 aamupäivällä.
Kaupan toteutuessa Tilikunta jatkaa omana yhtiönään osana Administer Groupia
Tilikunta on julkisen sektorin talous- ja palkkahallinnon palveluihin erikoistunut yhtiö, jonka liikevaihto on noin kolme miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 30. Yrityskaupan myötä Tilikunta jatkaa toimintaa omana yhtiönä. Administer hankki aiemmin tänä vuonna myös julkishallinnon talous-, palkka- ja ohjelmistopalveluita tarjoavan Sarastia Oy:n.
– Kuntalaskennalle yrityskauppa on merkittävä askel kasvun kannalta. Asiakkaitamme ovat kymmenet kunnat sekä kuntien omistamat yhteisöt ja yhtiöt eri puolilla Suomea. Tilikunnan asiakkaat täydentävät valtakunnallista kattavuuttamme, kertoo Kuntalaskenta Oy:n toimitusjohtaja Leila Aalto.
– Administer Group on Suomen markkinajohtaja julkisen sektorin talous- ja palkkahallintopalveluissa. Näemme julkisen sektorin meille erittäin tärkeänä asiakassegmenttinä, ja strategiamme mukaisesti se on myös yksi kasvun painopistealueistamme. Yrityskauppa vahvistaa julkisen sektorin liiketoimintaamme erityisesti pienten ja keskisuurten kuntien osalta, sanoo Administer Oyj:n toimitusjohtaja Kimmo Herranen.
Kuntaomistajat pitävät tärkeänä työntekijöiden työn jatkuvuutta
Liedon kaupunginjohtaja Mika Ingi kommentoi tilaisuudessa aiesopimuksen syntymistä Tilikunnan omistajakuntien edustajana.
– Viimeistään uusi hankintalaki pakotti meidät omistajat miettimään Tilikunnan tulevaisuutta. Kauppa on toteutuessaan vastuullista omistajuutta, jossa haluamme turvata yhteiskunnan varoja, ja ennen kaikkea turvata aikoinaan kaupungilta siirtyneiden työntekijöiden töiden jatkumisen myös tulevaisuudessa.
”Tämä on lähtökohtaisesti hyvä asia” – Tilikunnan henkilöstö pohtii tulevia muutoksia
Useampi Tilikunnan työntekijä kommentoi tiedotustilaisuuden jälkeen, että lähtökohtaisesti tämä on myönteinen asia, vaikka moni yksityiskohta mietityttää.
– Tämä on ihan hyvä asia. Toki erityisesti mietimme, meneekö kaikki järjestelmät taas uusiksi, kun juuri on päässyt edellisiin sisään, kommentoi Tilikunnan työntekijä.
– Vaikka heti ei tule suuria muutoksia, niin pitkällä aikavälillä niitäkin on varmasti tulossa, jatkaa toinen työntekijä.
—-
Lisätietoja kaupan osapuolista
Tilikunta Oy
Tilikunta on julkisen sektorin talous- ja palkkahallinnon palveluihin erikoistunut yhtiö, jonka liikevaihto on noin kolme miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 30. Tilikunnan omistajia ovat muun muassa Kaarinan, Liedon ja Paimion kaupungit sekä Sauvon, Maskun ja Ruskon kunnat.
Lisätietoja: www.tilikunta.fi
Kuntalaskenta Oy
Kuntalaskenta tarjoaa digitaalisia talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita sekä toiminnan kehittämisen konsultointia julkisen sektorin organisaatioille eri puolilla Suomea. Yhtiössä työskentelee 30 talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaista, joilla on vahva kokemus ja osaaminen kuntasektorilta. Kuntalaskennan liikevaihto on noin kolme miljoonaa euroa. Kuntalaskenta on osa Administer Groupia.
Lisätietoja: www.kuntalaskenta.fi
Administer Group
Administer Group on suomalainen henkilöstö- ja talouspalvelujen moniosaaja, jonka palvelut ulottuvat kirjanpidosta palkkahallintoon, laki- ja HR-palveluihin sekä talousjohtopalveluihin. Vuonna 1985 perustettu yhtiö on listattu Nasdaq Helsingin First North -markkinapaikalle.
Administer Groupiin kuuluvat julkiselle sektorille talous- ja palkkahallinnon palveluja tarjoavat Sarastia Oy ja Kuntalaskenta Oy, palkkahallinnon palveluyhtiö Silta Oy, tilitoimisto Administer, yrityspalvelu- ja työllisyysasiantuntija Econia Oy sekä ohjelmistoyhtiö EmCe Solution Partner Oy. Lisäksi konserniin kuuluu muita tytär- ja osakkuusyhtiöitä.
Lisätietoja: https://administergroup.com/
Muut artikkelit