Varhaiskasvatuksen palveluseteli

Palveluseteli on vaihtoehto Liedon kaupungin itse tuottamille tai ostamille varhaiskasvatuksen palveluille. Palveluseteli koskee yksityistä päiväkotihoitoa ja hoitajan kotona tapahtuvaa perhepäivähoitoa.

Palvelusetelin maksun määräytyminen

Hoitopaikan varmistuttua perhe ja palveluntuottaja tekevät palvelusetelilain mukaisen palvelusopimuksen. Palvelusetelin arvon määrittämistä varten palveluntuottaja lähettää palvelusopimuksen Liedon kaupungille.

Lapsikohtaisen palvelusetelin arvo muodostuu palveluntuottajan perimän palvelun hinnan ja lapselle määritellyn omavastuuosuuden (= varhaiskasvatuksen asiakasmaksu) erotuksesta. Palveluntuottaja laskuttaa mahdollisen omavastuuosuuden perheeltä.

Huoltaja tekee perheen tuloselvityksen Cgi Vesa-palvelussa kirjautumalla sinne omilla verkkopankkitunnuksillaan tai mobiilivarmenteella. Tuloselvityslomakkeella voi ilmoittaa hyväksyvänsä korkeimman maksun tai pienimmän palvelusetelin arvon tai ilmoittaa tulotietonsa.

Jos perhe haluaa asiakasmaksun tai palvelusetelin arvon määriteltävän tulotietojen mukaan, pitää tuloselvitykselle liittää myös sähköiset tositteet. Jos huoltaja ja hänen puolisonsa antavat suostumuksen tulotietojen tarkistamiseen Tulorekisteristä, palkkatietojen ja etuuksien osalta tulotositteita ei tarvitse liittää tuloselvitykseen. 

Tuloselvitys on palautettava aina, vaikka huoltaja ja hänen puolisonsa antavat suostumuksen tulotietojen tarkistamiseen Tulorekisteristä.  Jos heillä tai lapsilla on muita tuloja,  niiltä osin tiedot ja tositteet pitää toimittaa tuloselvityksellä. 

Jos yrityksen muoto on yksityisyrittäjyys, yksityinen toiminimi tai liikkeenharjoittaja, liitä Vesa-ohjelmaan tuloselvityslomakkeelle kohtaan yrittäjät yrityksen viimeisin tuloslaskelma ja tase.

Jos yksityisellä toiminimellä on yksinkertainen kirjanpito, liitä mukaan myös viimeisin verotuspäätös.

Jos yrityksen muoto on osakeyhtiö, liitä mukaan palkkalaskelma kertymätietoineen, tosite maksetuista osingoista ja luontaiseduista sekä tieto osakkaiden määrästä.

Jos yrityksen muoto on avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö, liitä mukaan tosite palkasta ja luontaiseduista sekä viimeisin tuloslaskelma ja tase sekä tieto yhtiömiesten määrästä.

Jos yritys on uusi eikä ensimmäistä tilinpäätöstä ole vielä tehty, liitä mukaan arvio tuloista. Uusi tuloselvitys pitää toimittaa kun ensimmäinen tilinpäätös on tehty. Kevytyrittäjä liittää mukaan viimeisimmän palkkalaskelman, josta ilmenee myös edellisenä ja kuluvana vuonna saadut ennakonpidätyksen alaiset tulot.

Yrittäjä voi myös toimittaa kirjanpitäjän täyttämän ja allekirjoittaman yrittäjän tuloselvityslomakkeen.

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin enimmäisarvo

Päiväkotipaikka alle kolmevuotias

  • yli 35 h/viikko 1691 € ja 1.8.2026 alkaen 1751 €
  • yli 20 h – enintään 35 h/viikko 1691 € ja 1.8.2026 alkaen 1751 €
  • enintään 20 h/viikko 1015 € ja  1.8.2026 alkaen 1051 €

Päiväkotipaikka yli kolmevuotias

  • yli 35 h/viikko 1025 € ja  1.8.2026 alkaen 1061 €
  • yli 20 h – alle 35 h/viikko 1015 € ja 1.8.2026 alkaen 1061 €
  • enintään 20 h/viikko 615 € ja 1.8.2026 alkaen 637 €

Perhepäivähoitopaikka 0-6-vuotias

  • kokopäivähoito yli 35 h/vko 863 € ja  1.8.2026 alkaen 893 €
  • kokopäivähoito yli 20 h – enintään 35 h/vko 863 € ja  1.8.2026 alkaen 893 €
  • enintään 20 tuntia/viikko 518 € ja 1.8.2026 alkaen 536 €

Lisätietoja palvelusetelin arvoon liittyen antaa

Varhaiskasvatussihteeri
Koivunen Mia
040 5376 920